KAIKEN TAKANA ON NAINEN

Soman hihnan päässä mukana yrittää pysyä 19-vuotias helsinkiläinen Sonja. Tällä hetkellä perhettämme värittää Soman lisäksi myös Latz-kissamme, sekä kihlattuni Joonas ja hänen pitkäkarvainen chihuahua Badi.

Soma on ollut minulle haaveiden täyttymys, kun kerkesin pikku tytöstä asti haaveilla omasta karvaisesta lapinkoirasta. Ennen Somaa veivät koirat vapaa-ajastani ison osan, mutta sen jälkeä kun Soma saapui, ovat koirat vieneet isomman ja isomman osan vapaa-ajastani. Olenkin välillä naureskellut, etteivät koirat taida enää olla vain harrastus, pikemminkin voisi puhua elämäntavasta jo.
Koirien ”perässä” on tullut pyörittyä näyttelyissä, treenikentillä ja joskus kilpailuissakin. Kun minulla riitti vielä ikää, kilpailin muutaman vuoden ajan junior handlerissä, vähän epäaktiivisesti kylläkin. Niiltä ajoilta minulle jäi monta hyvää muistoa ja koiratuttua, päällimmäisenä muistona viimeinen kilpailuni lappalaiskoirien erikoisnäyttelystä Jyväskylästä 2009, kun kilpailin Soman kanssa tuloksenamme päivän paras – titteli.
Vielä kun Soma oli minulla vain sijoituksessa, tuli sen kanssa käytyä vähintään muutaman kerran vuodessa pyörähtämässä näyttelyissä arvioitavana. Kun Soman pennuttamisesta luovuttiin, ja Soma siirtyi minun nimiini, jäi myös näyttelyissä käyminen vähemmälle. Meitä voi kuitenkin edelleen nähdä välillä näyttelyissä, vaikka meillä pääpaino onkin nykyisellään tottelevaisuuskoulutuksessa. Välillä käymme myös pyörähtämässä agilityesteiden joukossa treenailumielessä.

Onneli tuli minulle sijoitukseen pitkään kestäneen lapinporokoira kuumeen myötä. Onskun kanssa olisi tarkoitus suunnata kuonomme kohti toko- ja agilitykenttiä sekä jälkipeltoja ja –metsiä. Myös näyttelykehät tulevat kuulumaan elämäämme taas uudestaan vähän aktiivisemmin. Saa nähdä mihin kaikkeen meillä aika ja rahkeet riittävät.

Koirien lisäksi minut voi välillä löytää kamera kädessä. Valokuvauksesta innostuin kun katselin nuorempana muiden ottamia hienoja kuvia omista ja muiden koirista, eli tämäkin harrastus sai potkunsa koirista. Harrastelin valokuvausta peruskameroiden kanssa muutamia vuosia, mutta hieman perfektionistin piirteitä omaavana, tahdoin parempaa, joten hankin sitten itselleni järjestelmäkameran. Sen kaverina minulla on muutama objektiivi, jottei valokuvaaminen kävisi liian yksitoikkoiseksi. Valokuvaus-harrastukseni tuotoksia voi käydä katsomassa kuvagalleriastamme.

Se mitä tulevaisuus tuo tullessaan, on vielä auki, mutta eiköhän sekin ajan kanssa selviä. Minuun saa yhteyttä parhaiten sähköpostitse: sonja@onpasoma.net.

Poimintoja kuvagalleriastamme

Pieniä kuvia painamalla voit nähdä kuvat kokonaisuudessaan suuremmassa koossa

Tekemiäni ulkoasuja

Pieniä kuvia painamalla voit nähdä kuvat kokonaisuudessaan suuremmassa koossa