Tilityksen makua?Niimpä niin.. Herää kysymys, että ketäköhän pitäisi syyttää? Itseäni, koiraa, niitä-muita-jotka-eivät-ajattele-ympärillä-olevia vaiko ei ketään? Ehkäpä viimeinen on se nappiosuma vastaus, mutta päähän kyllä ottaa, ja vietävästi!
Oltiinhan me hyvin edistytty jo pidemmän aikaan! Seuraaminen toimii jo ilman, että pidän kättä ylhäällä, mutta vain pienen matkan, ja parempi sekin kuin ei mitään. Sivulle tulo alkaa myös sujua, sekä liikkeestä istumaan, seisomaan ja maahan menotkin. Ainakin viimeinen niistä onnistuu, kun Soma tyrkyttää sitä joka väliin. Ja nyt taidetaan olla päästy yli jo siitä hyppyeste kammostakin, ainakin tänään sujui sen yli hyppääminen ongelmitta, kun lähdettiin aluksi ilman mitään, ja pikku hiljaa nostettiin sitten korkeammaksi ja hyvin toimi!
Mutta mikäs sitten mätti tämän kertaisissa treeneissä? Häiriö, mikäs muukaan. Ensinnäkin, paikalle tuli taas uusi koirakko, ja he käyttivät palkkauksessa naksutinta, jonka äänestä Soma kiinnostui aluksi kovastikkin. No, alku mielenkiinnosta päästyään jaksoi taas täysillä keskittyä olennaiseen, eli minuun ja minun kanssa toimimiseen. Noh, jostain syystä siirryttiin Neidin kanssa toiseen päähän kenttään (iso hirve, tästä syyttänen itseäni), ja viereisellä kentällä alkoi agility-treenit, ja Soma yritti viettää kovaa vauhtia esteille, olisi ollut niiiiin kiva päästä liitämään.
Noh, siitäkin päästiin yli. Mutta ennen treenejä meidät “häädettiin” omalta kentältämme, koska hoffit ovat kuulemma käyttäneet sitä kenttää jo vuosia. Noh, siirryimme viereiselle kentälle, ja meiltä vain kysyttiin että onko koirat paukku arkoja. Noh, Soma pelkää uutena vuotena ulkona raketteja, mutta kuuntelee kuitenkin. Mutta mutta, meille kerrottiin n. 1 varotus ajalla, että he aikovat ampua, ja ennen kuin raketteja ja laukauksia pelkäävä omistaja kerkesi varautua, niin kuuluikin ensimmäinen laukaus. Ja siinä oli treenit.
Laukauksien jälkeen ei ollut enää mitään toivoa edes ajatella mitään treenausta, kun koiran sekä omistajan syke löi tuhatta ja sataa. Noh, siinä rauhotuttiin se mitä pystyttiin, ja lähdettiin kotiin…
Paha maku jäi treeneistä, ei voi muuta sanoa. Kaukkareita voidaan kotosalla ryhtyä ottamaan muiden treenattavien lisäksi.
Uudistuksia, uudistuksia ja tavoitteitaTosiaan, hengissä olemme edelleen, päivittely on jääny omien kiireiden ja sitä kautta pienen motivaation puutten vuoksi. Mutta nyt lupaan tehdä parannuksen, kun kerrankin oikeasti on päivitettävää! Sivut saivat uuden ulkoasun, jonka etusivuna toimii tästä lähin blogimme, koska se on sivuillamme useimmin päivittyvä osa, jonka takia koin sen fiksuimmaksi vaihtoehdoksi etusivuksi.
Mutta sitten itse kuulumisiin: Maaliskuun lopussa kävimme Soman kanssa Kuopiossa lappalaiskoirien pääerikoisnäyttelyssä, ja matkasimme sinne junalla, seuranamme poikaystäväni, jonka kummisedän ja hänen perheensä luona vietimme lauantain ja sunnuntain välisen yön, kiitos heille majoituksesta vielä kerran. Menestys oli sellaista tasavarmaa somamenestystä, joka oli odotettavissakin. Eli kotiin tuomisina oli rotukehän puolesta EH, ihan mukavalla arvoostelulla:
Erittäin hyvätyyppinen narttu, jolla hyvät mittasuhteet ja kevyt luusto. Hyvä runko. Otsapenger saisi olla voimakkaampi ja kuono-osa aavistuksen lyhyempi. Hyvä häntä. Runkoturkki saisi olla pidempää ja raajakarvoitus paljon runsaampaa. Liikkuu takaa hyvin ja edestä astelee raajojaan turhan korkealle. Esitetään hyvin. Tuomarina toimi Matti Tuominen.
Rotukehän lisäksi osallistuimme Soman kanssa junior handler kilpailuun, joka muuten starttasi viimeisen junnu vuoteni ja oli samalla minun ja Soman ensimmäinen yhteinen virallinen junnu kilpailumme. Kilpailimme siis vanhemmissa, jossa oli yhteensä 4 kilpailijaa, joista sijoituimme 3. Sinänsä hyvin, koska sekä minä että koira olimme väsyneitä aikaisemman päivän junamatkasta, ja vielä kun tieto siitä, että edessä on uusi pitkä junamatka painoi mieltä. Eli ihan täysillä ei jaksanut mennä. Tuomari totesikin meille vain, että minulla oli ehdottomasti kaikista kilpailijoista haastavin koira, jonka sain kuitenkin esitettyä hyvin. Tuomarinamme toimi Maritsa Pietikäinen.
Huhtikuussa aloitimme Soman kanssa toko-kurssin, joka on tarkoitettu kilpailemaan aikoville, ja sinnehän olemme tässä viimeiset pari vuotta tähdänneet (ai miten niin laiska omistaja?). Omistaja on kuitenkin nyt ryhdistäytynyt, kun innostuta on monistakin erinäisistä syistä tullut lisää. Mutta kuitenkin, edistymistä on tullut: Sivulle tulo on suoristunut, ja olen ruvennut pääsemään käsiliikkeestä eroon. Seuraaminen aloitettiin ihan alusta, kun olin opettanut sen hieman väärin, mutta sekin rupee toimimaan, ja pian varmaan päästään siinäkin kädestä eroon. Hyppyesteen onnistuin tosin ensimmäisissä treeneissä mokaamaan, kun Soma hyppäsi ja remmi lipesi kädestäni, jolloin se kolahti lautoihin, ja Soma pelästyin, ja nyt Soma pelkää sitten koko estettä, eli keskiviikkona lähdetään treenaamaan ihan alusta, aluksi ilman lautoja, ja pikku hiljaa korkeutta nostaen. Myös noutokapulaa olemme ruvennut harjoittelemaan, eli kunhan nyt suussa pysyy niin voidaan itse liiketta ruveta enemmän katselemaan.
Elikkä meillä on meneillään nyt STK eli Syksyllä Toko Kisoihin -tavoite.
Ja sitten vielä omistajan opiskeluihin. Olen hakenut tänä vuonna opiskelemaan Keski-Pohjanmaan maatalousopistoon, Kannuksen yksikköön, opiskelemaan kennelalaa. Eli jos kaikki menee nappiin, niin meistä tulee Soman kanssa ensi syksystä lähtien Kannuslaisia. Siitä enemmän sitten myöhemmin.
