
Vuosi 2008Kohta siirrytään viettämään taas uutta vuotta (2009), ja on taas aika miettiä kuluneen vuoden kaikkia tapahtumia, ja koota niistä pienet kiitokset itse kullekkin.
Vuosi 2008 on tullut viettyä Soman kanssa hyvinkin toko-painoitteisena, aivan kuten noin vuosi sitten lupailin tekeväni. Pientä edistystä on myös tapahtunut. Treeneissä pystyimme porukassa hyvinkin toimimaan, jopa luoksetulo rupesi ryhmässä sujumaan, joka olikin meidän varmasti yhtiä suurimpia saavutuksia. Saimme myös kauan haaveilemani sivulle tulon opeteltua. Ja siihen olen tällä hetkellä hyvinkin tyytyväinen. Ja saimme myös seuraamisen alkeet käyntiin.
Hyvistä vinkeistä kiitos kuuluukin treeniryhmämme vetäjälle: Caritalle!
Myös näyttelyt ovat kuluneena vuotena kuulunut elämäämme, jokseenkin vähemmässä muodossa kuin aikaisemmin. Tosin, olen itse vetänyt Hakunilan Seudun Koiraharrastajat ry:ssä näyttelytreenejä, ja myös kerran junior handler -treenejä. Pääsin myös syksyllä järjestetyyn match showhun töihin, joka olikin oikein mukava kokemus
.
Soman kanssa kävimme 2 näyttelyssä vuoden aikana, molemmista tulokset EH (erittäin hyvä). Molemmissa arvosteluissa mainittiin, että neidin kotvat näyttävät suurilta, eli karvan kasvatukseen vaan
Kiersimme myös jonkun verran mätsäreissä. Kaikissa muissa paitsi yhdessä, Soma pääsi isoissa sinisissä koirissa hienosti jatkoon. Kerran jopa vieden koko luokan potin kotiin! Kävimme myös samaisissa mätsäreissä junior handler kilpailuissa, kahdessa kivuten myös palkinto sijoille asti. Kerran enimmäisiksi ja toisella kertaa kolmansiksi! Näistä tunnelmista on hyvä jatkaa ensi vuoden kilpailuihin. Onhan ensi vuosi myös viimeinen kisavuoteni junior handler kilpailuissa.
On myös varmasti aika asettaa tavoitteita tulevalle vuodelle. Tottelevaisuus tulee varmaankin pysymään edelleen meille enemmän tai vähemmän “pääharrastuksena”. Jonkun sortin treeni ryhmä pitäisi kuitenkin saada jostain hankittua, tavoitteena jatkaa kuitenkin HSKH:ssa harrastamista edelleen. Suuria kuvitelmia en aijo laittaa meille, mutta tavoitteita on tullut laitettua jo:
Jos kaikki menee sitten putkeen, niin ehkä hyvällä tuurilla pääsemme jo syksyllä kisaamaan ensimmäiset kisamme, ehkä kuitenkin möllimuodossa vasta.
Näyttelyihin en ole kauheasti tavoitteita laittanut, jos nyt hieman enemmän kisaisimme kuin kuluneena vuotena. Turkin kasvatus tulee nyt ainakin aluksi olemaan se meidän suurin tavoite, ja kisaamme myös taas virallisissakin junior handler kilpailuissa, onhan tuleva vuosi siis viimeinen kilpailu vuoteni.
Haaveissani olisi päästä tulevan vuoden aikana myös ottamaan lisä kosketusta agilityyn, mahdollisesti ehkä jopa myös jo ryhmässä. Mutta sekin jää vielä nähtävästi, kaikki on kiinni miten edistymme tottelevaisuuden kanssa.
Kiitos kuitenkin kaikille kuluneesta vuodesta, ja menestystä jokaiselle tulevalle vuodelle.

Hyvää Joulua & Menestystä uudelle vuodelle 2009!

Onnea Soma!

“Kuolleista” herännytSivumme viettivät pitkään (n. puolisen vuotta) hiljaiseloa, oikeastaan käytännössä ne olivat ätysin kuolleet. Mutta niitä ei ollut unohdettu, allekirjoittaneen kiireiden (lue: laiskuuden..) takia mitään ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Uudistuksia on toki tulossa, kunhan kerkeää.
Viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana on kerennyt tapahtua yhtä jos toista. Soma juoksuili tuossa joku aika sitten (marras-joulukuun vaihteessa), ja näin ollen pudotti myös karvansa.. Ja kuinka ollakkaan, juuri Voittaja 2008 -näyttelyn alla. Karvattomuudesta huolimatta suunnistimme Voittaja 2008 -näyttelyyn, takaisin tuomisina EH (erittäin hyvä), hyvän arvostelun kanssa:
23kk, oikealinjainen nuori narttu, jolla sopusuhtainen raajaluusto. Kovin pitkä, kapealinjainen pää. Pyöreät silmät, hyvä purenta. Tänään ei täydessä turkissa ja korvat äyttävät suurilta. Hyvät kulmaukset, pehmeät ranteet jakääntää etutassuja ulospäin. Liikkuu kauniisti sivulta, edestä kovin korkealla askeleella. Hyvin esitetty. Hyvä luonne.
Tuomarinamme toimi siis Saija Juutilainen, jonka arvosteltavana Soma on pentuna ollut, saaden tuolloinkin hyvän arvostelun ja ollen ROP-pentu. Tällä kertaa S kisasi nuortenluokssa, jossa oli yhteensä 7 koiraa, joista vain 1 sai ERIn (erinomainen). Soma oli myös luokkansa 4, eli tyytyväinen saa olla. Varsinkin, kun tyttö käyttäytyi todella kauniisti.
Mitä tulee tokoon niin.. No sanotaanko, että siinäkin olisi ryhdistäytymisen varaa. Tosin, yksi asettama tavoitteeni on saanut suoritettua: sivulle tulo! Kyllä vain, pienessä hiljaisuudessamme olemme saaneet aikaiseksi jo sivulle tulon, suhteellisen varmaksikin vielä. Nykyisin luoksetulossakin, mitä nyt sitäkin ollaan tehty (liian vähän…) niin Tyttö tulee sivulle. Tosin, eihän meillä koskaan ole kunnon paikkaa koko luoksetulolle ole ollut. Nyt sitten olemme aloittaneet seuraamisen alkeet. Tuota käsky sanaa olen miettinythyvinkin paljon, itseäni ei huvittaisi käyttää käskyä “seuraa”, koska se on hyvin lähelle sivulle tulo käskeämme “sivulle”. Olen sitten miettinyt kaikki mahdolliset läpi, jalka, vieri, vierellä, reisi tms.hyviä ideoita otetaan aina vastaan
.
Se, mihin olemme koko syksyn tottelevaisuuden osalta tähdänneet on agility. Haaveena, ja tarkoituksena (tosin haaveeksi saattaa vain jäädä), olisi päästä hyvän tottelevaisuuden kanssa osallistumaan seuramme, Hakunilan Seudun Koiraharrastajat ry.:n (HSKH) järjestämälle testitilaisuuteen ensi keväänä..
Pienen hiljaisuutemme aikana olemme käyneet kokeilemassakin agilityä, HSKHn treenikentällä Ojangossa. Ja arvata saattaa, että omistaja todellakin oli innoissaan. Eikä koirassakaan ollut moittimista. este, jota Somalle kuvittelin hankalimmaksi – putki – olikin hyvinkin Soman mieleen. Pää ensimmäisenä menossa putkeen! Eikä hypytkään tuntunut olevan ongelmaksi. Sekä puomi, että A kokeiltiin läpi, niissä vähän arasteltiin, mutta herkkujen avustukselle päästiin nekin läpi. Omasta mielestäni tästä on hyvä jatkaa.
Ensi kevään treeneistä en osaa sanoa vielä mitään, näillä näkymin vanhaa treeniryhmäämme perustottiksen osalta ei enää järjestetä, joten joku toinen ryhmä on löydettävä, koska olen kokenut tekevän hyvää sekä koiralle, että itsellenikin. Täytyy siis katsoa miten teemme. Näillä näkymin kuitenkin tulen vielä jatkamaan HSKHn näyttelyjoksessa, ja siinä samalla vetämällä näyttely- sekä joskus myös junior handler -treenejä. Mutta tämäkin on vielä auki, sillä näyttelyjaoksella on pidetty hiljaista, eikä ensi vuodesta sielläkään suunnalle ole tietoa jatkosta..
Mutta aika näyttää miten minkäkin asian käy. Sitä odotellessa.
