
Tapahtumarikas viikonloppuEilen aamulla suuntasimme nokkamme kohti Helsingin Rajasaaressa sijaitsevaa suurta koirapuistoa, eli Koirasaarta kohti. Meni hetki ennen kuin perille löysimme. Olinhan minä siellä Soman kanssa kerran aikaisemmin käynyt, mutta noin pari vuotta sitten, niin enpä reittiä kunnolla muistanut. Mukana oli koko poppoo: minä, Soma, Nalle, isäni, äitipuoleni ja totta kai kamera.
Koirilla oli hauskaa. Soma pääsi uimaan, ja Nalle pääsi pitkästä aikaa juoksentelemaan vapaana. Molemmat koirat tulivat hyvin kutsuttaessa luokse, Nalle aluksi vähän hangoitteli vastaan mutta kyllä se sitten lopulta tuli hyvin, kun tajusi, ettei joudukkaan aina kiinni, kun kutsutaan luokse.
Soma oli oikein kivasti, ja kun lähdettiin pois, niin vastaan matkalla autolle tuli muutama koira, ja S meni nätisti ohi, ilman haukkumista ja mitään! Oli ihan mahtava fiilis, ehkä pitää ryhtyä käymään taas useammin koirapuistoissa niin että on kavereita paikalla.
Vaikka kamera olikin mukana, niin eipä tullut kuitenkaan yhtään kuvaan otettua, aika harmi, mutta sääkin oli aika huono, ettei monikaan kuva olisi onnistunut.
Tänään iskä heitti ihanana ihmisenä minut ja Soman puolen päivän aikoihin Ojankoon, jotta pääsin taas treenaamaan ihan kunnolla. Tälläkin kertaa otin kameran mukaan, ja tälläpä kertaa tuli otettua kuviakin.
Ekana otin tokoa: seuraamista hihnassa ja ilman, liikkeestä jäänitiä, hyppy ja luoksetulo. Seuraaminen hihanssa onnistui ihan kivasti, otin pysähdyksiä ja käännöksiä molempiin suuntiin ja täyskäännöksiä myöskin. Ilman hihnaa tulos ei ollut ihan niin hyvä, Soma vähän jätätti ja jäi lopulta seisomaan paikalleen. Otin monta kertaa uudestaan ja sain muutamia käännöksiä ja pysähdyksiä tehtyä lopulta. Nyt jää sitten liikkeestä jäännit vähän tauolle.
Tein molemmat jäännit: sekä seisominen että maahan meno. Seisomisessa kun palaan sen sivulle, niin Soma ennakoi, ja menee istumaan. Tein sitten sitä, että en mennytkään siihen kohtaan, että se istuisi suoraan perusasentoon vaan jäin eteen päin, ja siitä sitten käskin uudellen sivulle. Pitää tähän kiinnittää vastaisuudessa enemmän huomiota! Maahan meno onnistui perinteiseen tapaan hyvin, tässä kin meinasi ennakoida, mutta tiukka käsky maahan, niin jopas loppui ennakointi.
Hyppyyn olen kaavaillut uutta käskyä, ja yritin opettaa sitä tänään. Jostain syystä hypyn opettaminen on itselleni ihan vierasta, joten vähän takkuilee. Täytyy otta kaikki laudat pois, ja pikku hiljaa nostaa oikeaan korkeuteen. Palkan olen siirtänyt esteen toiselle puolelle alustalle, josko tällä saisi lisä intoa siihen hyppyyn.
Luoksetuloon on tullut vauhtia! Hyvä niin, kaikki työ ei ole mennyt hukkaan. Ja tulipahan koira heti ekakäskyllä oikeaan paikkaan. Eipä voisi taas olla ylpeämpi koira.
Otin myös hieman agiesteitä, tosin meni koko juttu ihan nuuskutteluksi. Aalle Soma meni hyvin, ja saimpahan hyviä poseerauskuvia Somasta esteen päällä. Täytyy muokata kuvat vielä uudestaan, koska aikaisemmat menivät kovin huonolaatuisiksi jostain kumman syystä, en tiedä miksi.
Kävelin Soman kanssa Ojangosta kotiin, ja matkalla tuli muutama ohitus, yksi meni hyvin, kaksi muuta vähän penkin alle. Toinen meni sen takia, etten tajunnut sieltä metsän siimeksestä tulevan koira. Tilanteet sain hallintaan kovalla tiuskaisulla, mutta olisipa kiva saada ne menemään ihan kivalla äänellä, mutta ne kaikuivat ihan kuuroille korville sitten.. Treeniä tähän siis!
