Enää 2 viikkoa
29.08.2010 Ohitustreeniä,Yleisesti | Ei kommentteja

Kyllä se aika tuntuu vaan menevän välillä ehkä liiankin nopeasti. Enää on kaksi viikkoa, itseasiassa tasan kaksi viikkoa, kunnes meillä on Soman kanssa muutto Kokemäelle edessä. Kaksi viikkoahan on loppujen lopuksi yllättävän lyhyt aika, joten se menee sitten aika hujauksessa!
Vielä olisi niiiin paljon tehtävää. Heti huomenna, maanantaina, pitää soittaa ensimmäisenä koululle, että onkohan minulle myönnetty koululta asuntolapaikka, ja vielä sellainen mihin lemmikin saa mukaan ottaa. Jos ei ole myönnetty, niin pitää hankkia itselleen B-suunnitelma (vuokrata asunto Kokemäeltä?). Mutta eletään siinä toivossa, että asuntolapaikka on meille siellä odottamassa.

Ja tähän kaikkeen hullun mylläkkään, on Soma ruvennut pudottamaan karvaa, ja välillä jopa vaikuttanut, että sieltä ne juoksut ovat kovalla rytinällä tulossa! Siihen ei voi sanoa kuin apua. Tunnetusti Soma aloittaa juoksut aina huonoimpaan aikaan, joten tässä tapauksessa kyseessä olisi juuri ensi viikolla tai viikko pari muuton jälkeen. Koska koulun asuntolassa on se tilanne, ettei asuntolaan saa viedä tai vaihtoehtosesti siellä ei saa olla juoksuista narttua. Jolloin se meinaa minun ja Soman kannalta aina juoksujen ajaksi Soman kuono suuntaa takaisin Helsinkiin isälleni ja äitipuolelleni hoitoon.

Meillä ollaan kovasti jatkettu hihnakäytöksen harjoittelua, nyt ollaan saatu ohituksiakin menemään välillä ihan siedettävästi. Vieläkin on kauheaa hauhauräyräy – menoa, mutta välillä Somalta jopa löytyy korvat päästä, ja se kuuntelee käskyä “vasen”. Vetämistä ollaan nyt hallittu kuonopannan kanssa, sillä tavalla, että hyvästä käytöksestä (ei vedä, eikä rähjää), niin saa kuonopannan pois, ja vastaavasti, kun on huonosti ilman kuonopantaa, niin kuonopanta päähän. Tällä tavalla ollaankin saatu pidettyä hihnakäytöstä menemään parempaan suuntaan. Kuonopannan lisäksi on myös namit käytössä, eli hyvästä käytöksestä saa aina välillä namiakin. Tarkoituksenahan olisi saada vähän tuota hihnakäytöstä edustavammaksi ennen tuonne Kokemäelle lähtöä, eli meillä on kaksi viikkoa vielä aikaa, ja totta kai Kokemäellä jatketaan!

Eilen Soma pääsi myös riehumaan vakio riekkukaveri-Rommin kanssa. Ja Rommihan on siis pari vuotias saksanpaimenkoirauros. Meno oli taas hurjaa ja Soma oli taas aivan kuolan peitossa kun kotiin päästiin. Kamera tosin jäi kotiin, koska täällä Helsingissä sää on ollut koko ajan sen sorttista, ettei koskaan tiedä milloin ryhtyy satamaan. Eli ihan varotoimen piteellä jätin kameran ulkoiluttamatta.

Mutta tälläistä väliraporttia tällä kertaa :)

Kokemäki kutsuu ja paljon muuta
18.08.2010 Ohitustreeniä,Yleisesti | 2 kommenttia

Niinpä niin, siitä viimeisimmästä kirjoituksestakin kerkesi kulua taas jo tovi. Mutta ehkä jos nyt ryhdistäydyttäisiin, kun on tulossa oikeasti jotain mistä kirjoittaakin. Tai niin ainakin toivotaan, niin saadaan tännekin taas eloa enemmän!

Alkuun voidaankin kertoa hyviä uutisia: meillä on Soman kanssa muutto edessä Kokemäelle. Ja tämä vain sen takia, että sain muutama viikko sitten postitse iloisen uutisen, että olen ensimmäiseltä varasijalta tullut hyväksytyksi Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston aikuislinjalle opiskelemaan maatalousalan perustutkintoa, linjanani eläinhoitajan ammatti. Eli elämämme muuttuu täysin, kun muutamme koulun asuntolaan, kauaksi kotoa. Mutta uskon, että me Soman kanssa tulemme kyllä siitä selviämään! :) Toivottavasti saamme Soman kanssa paljon uusia mukavia tuttavuuksia.

Hiljaiselon aikana on muutakin tapahtunut. Olemme Soman kanssa mökkeilleet viikon verran Ålön saaristossa perheen kanssa. Reissun aikana Soma sai uida yllinkyllin ja aukaisi se kesän punkkisaldonkin siellä. Saldoksi olemme tähän mennessä saaneet huimat seitsemän!


Soman tyylinäytettä kuivaamisesta


Soma ja velipuoleni Patrick

Olemme myös ruvenneet todenteolla treenaamaan taas hihnakäytöstä. Kaivoin vanhan nailonhihnan ja kuonopannan esiin, ja ruvennut treenaamaan S:lle käskyä “vasen”, jolla S:n täytyy kulkea nätisti ja rauhallisesti vasemmalla puolellani. Tämä on myös runsaan palkkauksen jälkeen ryhtynyt sujumaan hyvin. Tarkoituksena on ottaa se vielä ohituksiinkin käyttöön, kunhan saan sen vielä vahvistettua enemmän. Tarkoituksena olisi saada hihnakäytös edes vähän paremmaksi ennen kouluun lähtöämme, eli aikamoista pikavauhtia tässä vedellään eteenpäin, ainakaan vielä se ei ole kostautunut. Eikä toivottavasti myöskään kostaudu ;) .

Hei taas
12.07.2010 Yleisesti | Ei kommentteja

Siitä onkin pienoinen ikuisuus, kun viimeksi sain jotain aikaiseksi näiden sivujen eteen. Nyt kuitenkin yritetään taas vähän kertoilla kuulumisia näin kesäisistä säistä. Tosiaan, kesähän saapui meillekin, tosin hitusen viileämpää saisi kyllä nyt olla, tälläiset noin 35-asteen lämpötilat ryhtyvät käymään kyllä jo ihan liian kuumiksi, niin ihmisille kuin koirillekin, varsinkaan kun illaksi ei tunnu paljoa viilentyvän.

Tässä on yhtä sun toista kerennyt tapahtua. Suurimpana varmaan se, että muutimme vanhempieni luokse takaisin Soman kanssa, kun minun ja Joonaksen suhde ajautuikin sitten loppujen lopuksi karille. Täällä Kontulassa ollaan taas viihdytty hyvin, omaan kotiin muutollakaan ei ole kiire. Ensi syksy on minulle vielä avoin, töihin olen suuntaamassa, mutta opiskelujen osalta en osaa edes vielä sanoa juuta enkä jaata. Sen näkee myöhemmin lähdenkö aikuislukion puolelle lukemaan lukioni loppuun ja sitä kautta ylioppilaaksi.

Mutta koiramaisempiin juttuihin. Soman kanssa ollaan treenaamisesta pidetty hiljaiseloa oikein urakalla. Mitään intoa sellaiseen ei ole ollut, varsinkaan näillä säillä ei nyt mitään saa aikaiseksi, hyvä kun ulkona jaksaa edes olla. Tarkoituksena olisi kuitenkin ryhdistäytyä ja saada vikatkin liikkeet kuntoon ja suunnata vihdoin ja viimein kisaamaan. Saa yllä nähdä, että milloin tälläinen ihme tapahtuu. Tarkoitus ainakin olisi :D .
Myös näyttelyitä olen ajatellut. Viimeksihän me kehässä pyörähdettiin lokakuussa -09, Jyväskylän erkkarissa. Voittaja -10 – näyttely kiinnostaisi, siellä olisi mielenkiintoinen tuomari eikä ilmoittautumismaksukaan mikään mahdoton ole! Ehkä me siellä sitten.

Mutta siis. Viime päivinä olemme ystäväni kanssa käyneet kimppalenkeillä. 5. päivä kävimme Koirasaaressa, eli siis Rajasaaressa sijaitsevassa isossa koirapuistossa. Tässä vähän tunnelmia Soman, Rommin (SenSen Mann Tyson) ja Nemon (Droplet’s Kind Of Barley) kuvina:



Rommi


Soma ja Rommi


Soma ja Nemo


Nemo


Ensi perjantaina (16. päivä) lähdemme viikoksi Inkoon saaristoon, joten sieltä suunnalta varmaan seuraavat kuulumiset ja kuvat! Hyvää kesää meidänkin puolesta kaikille. :)

Meillä on kesä!
19.05.2010 Ohitustreeniä,Yleisesti | Ei kommentteja

Tosin, jos säätiedotuksia on uskominen, niin nämä kesäsäät loppuvat lyhyeen. Vaikka en mikään kuumien säiden ihminen ole eikä Soma kuumien säiden koira, niin eipä ole kiva jos hirmu kylmäksi vetää. Kivahan tuolla on auringossa kävellä, tosin jos taas hirmu kuuma niin ei kiva. Nytkin on muutaman päivän ajan kyllä ollut aika tukalaa. Tosin iltasin on mkava ollut käydä iltalenkillä, usein vielä sadekuuron jälkeen, kun ilma on raikas. Ah, kesä.

Tosiaan, osittain ehkä kesähuumassa tai jotain, niin sivuille vaihtui uusi ulkoasu jonkun aikaa sitten jo. Silloin en jaksanut kauheasti mitään lörpötellä blogiin, jos nyt. Sivut muuttuivat oikeastaan pelkäksi blogiksi, pientä esittelyä on vielä sivuilla, mtta vähän supistin sivuja pienemmiksi. Ainakin yritin :D .

Muutaman sanan voisin mainita meidän ohituksista. Niitä on siis tullut treenattua hurjastikkin. On tämä sää siihenkin antanut vähän jaksamista ;) . Ihan kiitettävästi on mennyt, mutta vielä paljon treeniä tarvitaan.
Muutaman kerran olemme päässeet ihan hiljaa koirien ohi. Menetelmänähän meillä on se, että kun Soma aloittaa väyhväyh:n, niin käännytään saman tien tulosuuntaan, ja kävellään sinne kunnes Soma rauhottuu. S:n ruhotuttua, niin naks naksttimesta ja jatketaan naksuttelua, ja jos alottaa uudestaan, niin naksutus loppuu ja käännös takasin. Ja uudestaan, ja näin ollaan sitten päästy muutamaan otteeseen jo melkein mallikelpoisesti ohi! Lopuksi ja jos käsiä on ohituksessa vapaana, niin saa namia sitten palkinnoksi.

Meidät saattaa muuten nähdä pyörähtämässä Helsinki KV:ssa alias Aptus Show:ssa tapahtumaehässä kotimaisten rotujen esittelyssä. Ainakin olen lupautunut Soman sinne viemään, ellei nyt sitten jotain yllättävää ilmene. Siellä siis törmäillään :) .

Soma yökyläilemässä
09.05.2010 Yleisesti | Ei kommentteja

Soma pääsi eilen yökyläilemään isäni ja äitipuoleni luokse. Yökyläily tapahtui aivan ekstemporee, kun alkujaan oli tarkoitus, että Soma menee vain siksi aikaa hoitoon, kun minä ja Joonas käymme terveyskeskuspäivystykseen minun päänsärkyni johdosta (jossa sitten todettiinkin minulla poskiontelontulehdus)…
No, koska tänään on äitienpäivä, meinasi se sitä, että suunnitelmiin kuului äitini haudalla käynti ja siitä isälleni käymään. Koska koiraa ei hautausmaalle saa viedä, niin päädyimme ratkaisuun, että Soma viettää yökyläilyreissun Kontulassa.
Oli kyllä aika omituinen nukkua kotona ilman Somaa. Ja nyt on kyllä mukava olo kun on oma hauva kotona :) . Kiitos isälleni ja Outille Soman hyvästä hoivasta.